Pirulaisen parin vuoden takainen debyyttialbumi ”Hurja hehku” valikoitui peräti Vuoden kansanmusiikki -albumiksi. Siinä missä edeltäjä oli kansanmusiikkia rock-maustein niin nyt painopiste on selvästi edennyt rockiin, joskin runsain kansanmusiikillisin vivahtein höystettynä. Minä viehätyin jo ensijulkaisun myötä yhtyeen suorastaan kissanpoikamaiseen leikillisyyteen, jolla he sekoittelevat erilaisia musiikillisia ainesosia iloisesti ja ennakkoluulottomasti keskenään.
Itse materiaalia tarkasteltaessa ei esim. iskelmällisyyskään ole ryhmälle vieras elementti (mm. Ikävän sata nimeä ja Kalla). Supisuomalaista mielenmaisemaa kuvaa myös Sataa kaatamalla tai kierrosluvuiltaan rock-henkinen Kivireki. Mutta on sitä kansanmusiikkiakin, kuten ronskisti polkeva Nälkämaa tai levyn nimisävelmäksi yltänyt alakuloisen kaunis Valo viipyä voi. Yhtye on kuitenkin hedelmällisimmillään lähtiessään luovan hulluuden poluille, kuten eteläpohjalaista shamanismia ja Tom Waits -tyyppistä ilmaisua yhdistelevällä kappaleella Levolle laske. Outo lumo on myös synkällä Hiipii hulluus -raidalla, samoin kuin kalmankatkuisella Velipojalla. Hauska, suorastaan hersyvä on puolestaan Lauantaitanssit, jonka eläväisen tekstin pystyy aivan näkemään kuvina silmiensä edessä.
Ei bluesia, mutta ehtaa kotimaista luomurootsia rehevimmillään.
Mikke Nöjd
(julkaistu BN-numerossa 1/2016)
